Circus Helsinki
Circus Helsinki on aatteellinen yhdistys, jonka toiminnanjohtaja Martina Linder perusti vuonna 2001. Se on kasvanut seitsemän oppilaan ryhmästä Suomen suurimmaksi sirkuskouluksi.
Toiminnan tavoite
Tavoitteemme on luoda mahdollisimman hyvät puitteet sirkustaiteen harrastamiseen. Kannustava ja avoin ilmapiiri, korkeatasoiset harjoitustilat ja laadukas opetus ovat toiminnan peruspilareita. Esitykset tavoittavat laajan yleisön ja mahdollistavat näin kosketuksen sirkustaiteeseen myös heille, jotka eivät itse harrasta sirkusta.
Tilat ja henkilökunta
Circus Helsinki toimii Suvilahdessa kahdessa harjoitustilassa: 600 m²:n Generaattorisalissa ja 90 m²:n Konttorisalissa. Generaattorisalia käytetään myös esitystoimintaan. Koulun toimistossa työskentelee yksi päätoiminen ja viisi osa-aikaista työntekijää. Tuntiopettajia Circus Helsingillä on noin 35. Hallituksessa on viisi jäsentä.
Toiminnan rahoitus
Circus Helsingin rahoituksesta n. 65 % on omarahoitusta ja 35 % valtion, kaupungin ja yksityisten säätiöiden avustuksia. Osallistumismaksujen osuus omarahoitusosuudesta on n. 87 %, ja loput tulot saadaan mm. esitystoiminnasta, lipunmyynnistä ja vierailevien ryhmien opetuksesta. Taiteen perusopetus kuuluu valtiontuen piiriin. Helsingin kaupunki tukee koko Circus Helsingin perustoimintaa: taiteen perusopetusta, aikuis- ja perheryhmiä sekä leiritoimintaa. Lisäksi tapahtumiin, ulkomaanmatkoihin ja yksittäisiin projekteihin haetaan tukia eri tahoilta.