Käsinseisonnan perusteet -kesäkurssit yli 15-vuotiaille
Kahden kerran kesäkurssilla tutustutaan käsinseisonnan perusteisiin. Harjoitukset sisältävät käsinseisontaa kehittäviä tekniikka-, voima- ja liikkuvuusharjoituksia. Käytössä on harjoittelua tukevia välineitä, kuten mattoja ja erilaisia korokkeita.
Et tarvitse aikaisempaa kokemusta lajista osallistuaksesi kesäkurssille.
Kurssin opetuskieli on suomi, mutta mukaan voi solahtaa olipa oma kieli mikä tahansa.
Käsinseisonnan kesäkurssi A, perusteet
pe 5.6. klo 17–18.30
la 6.6. klo 10–11.30
Käsinseisonnan kesäkurssi B, perusteet
ti 16.6. ja ke 17.6. klo 18.45–20.15
Hinta 56 €
Kesäkurssin ohjaajana toimii Katerina Repponen. Katerina on sirkusartisti ja sirkuksen opettaja. Kuusivuotiaana sirkusharrastuksen aloittanut Katerina valmistui Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistilinjalta vuonna 2010. Lisäksi hän on kouluttautunut Kiovassa Ukrainan valtion sirkuskoulussa. Katerina esiintyy aktiivisesti ympäri maailmaa erilaisissa produktioissa, festivaaleilla ja teatterissa. Lisäksi hän on opettanut sirkuksen eri lajeja valmistumisestaan lähtien ja pitänyt työpajoja sekä Suomessa että ulkomailla. Katerinan erityisosaamisaluetta ovat pariakrobatia, käsinseisonta, jalkajongleeraus ja ruoskien manipulointi salsan pyörteitä unohtamatta.
Kurssi järjestetään Konttorisalissa, johon pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.
Käsinseisonnan kesäkurssit edistyneille, yli 15-vuotiaille
Käsinseisonnan edistyneiden tiiviskurssilla tehdään käsinseisontaa kehittäviä tekniikka-, voima- ja liikkuvuusharjoituksia. Tunnilla harjoitellaan mm. kepeille nousemista, erilaisia käsinseisonta-asentoja. Tuntiin kuuluu käsinseisontaan valmistava alkulämmittely. Käytössä on harjoitusta tukevia ja helpottavia välineitä, kuten mattoja, erilaisia korokkeita ja käsinseisontatelineitä. Harjoituksia helpotetaan tai vaikeutetaan tarpeen mukaan.
Voit osallistua kurssille, jos olet jo harjoitellut käsinseisontaa ja sinulle ovat tuttuja esim. päälläseisonta, käsinseisonta kepeillä avustettuna ja käsinseisontakuperkeikka.
Kurssin opetuskieli on suomi, mutta mukaan voi solahtaa olipa oma kieli mikä tahansa.
Käsinseisonnan kesäkurssi A, edistyneet
pe 5.6. klo 18.45–20.15
la 6.6. klo 11.45–13.15
Käsinseisonnan kesäkurssi B, edistyneet
ti 16.6. ja ke 17.5. klo 17–18.30
Hinta 56 € (2 x 1,5 h)
Kesäkurssin ohjaajana toimii Katerina Repponen. Katerina on sirkusartisti ja sirkuksen opettaja. Kuusivuotiaana sirkusharrastuksen aloittanut Katerina valmistui Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistilinjalta vuonna 2010. Lisäksi hän on kouluttautunut Kiovassa Ukrainan valtion sirkuskoulussa. Katerina esiintyy aktiivisesti ympäri maailmaa erilaisissa produktioissa, festivaaleilla ja teatterissa. Lisäksi hän on opettanut sirkuksen eri lajeja valmistumisestaan lähtien ja pitänyt työpajoja sekä Suomessa että ulkomailla. Katerinan erityisosaamisaluetta ovat pariakrobatia, käsinseisonta, jalkajongleeraus ja ruoskien manipulointi salsan pyörteitä unohtamatta.
Kurssi järjestetään Konttorisalissa, johon pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.
Tanssiakrobatian kesäkurssit
Aloita kesä akroillen! Tervetuloa tutkimaan liikettä ja lietsomaan elinvoimaa tanssiakrobatian tiiviskurssilla, joka jakautuu kahdelle peräkkäiselle maanantai-illalle 8.6. ja 15.6.
Tarjolla on kaksi kurssia eri painotuksin. Molemmilla kursseilla syvennytään muutamiin akrobaattisiin liikkeisiin ja niiden variaatioihin sekä punotaan ne pidemmäksi koreografiaksi. Kurssit pyrkivät tarjoamaan välineitä oman kehon ja liikkeen mahdollisuuksien tutkimiseen kestävällä tavalla. Anatomista mielikuvitusta hyödyntäen syvennetään kehotietoisuutta ja pareittain tehtävien harjoitusten kautta etsitään tuoreita liikeratoja.
Hinta 73 € (2 x 2 h)
Syöksy ja singahda
ma 8.6. ja ma 15.6. klo 17–19
Kurssi painottuu käsien varassa tehtäviin liikkeisiin sekä hyppyihin. Neuvottelemme painovoiman kanssa tulen ja ilman laatuja tutkien.
Taitotason suosituksena on silta, kärrynpyörä sekä käsinseisonnassa käyminen, mutta kurssille voi tulla myös kartuttamaan luottamusta omiin käsiin. Myös lentokuperkeikka on etu, muttei vaatimus!
Kieri ja möyri
ma 8.6. ja ma 15.6. klo 19.15–21.15
Kurssi keskittyy lattian tasossa rullaaviin liikkeisiin, joiden kautta tutkimme kehon suhdetta maahan. Painovoimalle antautuen hiomme soljuvia liikeratoja, joiden myötä akrobatia voi hoitaa kehoa hieronnan tavoin.
Kuperkeikka on hyvä olla hallussa, mutta kurssi ei edellytä tanssi- tai akrobatiataustaa.
Ohjaajana toimii Stella Kanto on akrobaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen liiketaustaansa kuuluvat mm. maajoukkuetason telinevoimistelu, nykytanssi, capoeira ja trikkaus. Stella on myös melkein valmis filosofian maisteri. Ohjaajana hän vaalii uteliasta, tutkivaa ja leikkisää otetta.
Kurssit pidetään Circus Helsingin Konttorisalissa, joka on erillisessä rakennuksessa Tiivistämön vieressä. Konttorisaliin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.