Tuntikuvaukset 2025-2026

Tuntikuvauksien lisäksi apuna ryhmän valinnassa voit käyttää alla olevia taulukoita, jotka kertovat mitä asioita tunneilla harjoitellaan ja mitä olisi hyvä osata tunnille tullessa. Perheryhmissä ryhmä valitaan lapsen iän mukaisesti.

LASTEN JA NUORTEN RYHMÄN VALINTA

AIKUISTEN RYHMÄN VALINTA 


Perheryhmät 

Perheryhmä 6–12 kk

Perheen pienempien sirkusharjoituksissa tehdään vauvan tuntoaistia, käsi-silmä-koordinaatiota ja tasapainoa kehittäviä harjoitteita sirkusympäristössä, turvallisessa ja leikkisässä tunnelmassa. Harjoitukset sisältävät elementtejä eri sirkuslajeista (esim. jongleeraus, pariakrobatia ja trampoliini), musiikkia ja ilmaisullisia harjoituksia. Tunti on suunniteltu niin, että harjoittelupari on yksi vanhempi ja yksi vauva. 

Perheryhmä 1–2 v. ja 2–3 v.

Taaperoiden ja vanhempien yhteisillä tunneilla tutustutaan leikin kautta eri sirkuslajeihin, kuten akrobatiaan, trampoliiniin, jongleeraukseen ja tasapainoiluun. Harjoituksissa käytetään myös mm. teatteria, pantomiimia ja musiikkia. Turvallisen ympäristön luominen ja vanhemman ja taaperon vuorovaikutuksen vahvistaminen ohjattujen leikkien kautta on keskeistä. Harjoituksista saa inspiraatiota myös kotona touhuiluun taaperon kanssa! Tunti on suunniteltu niin, että harjoittelupari on yksi vanhempi ja yksi taapero. 

Perheryhmät 3–4 v., 4–5 v., 5–6 v. ja 6–10 v.

Perheryhmien tunnit koostuvat leikkisistä harjoituksista, joiden avulla opetellaan yhdessä ja erikseen monipuolisesti eri sirkuslajeja. Samalla lapsen motoriset perustaidot kehittyvät monipuolisesti. Harjoitukset voivat sisältää myös musiikkia, pantomiimia ja teatteria. Tutuksi tulevat niin akrobatia, pariakrobatia, jongleeraus, ilma-akrobatia, trampoliini kuin tasapainoilulajitkin. Tunti on suunniteltu niin, että harjoittelupari on yksi vanhempi ja yksi lapsi.


Lasten ja nuorten ryhmät 

Eskari-ykköset

Eskari-ykkösten tunnit painottuvat sirkusharjoitteisiin ja leikkeihin, joiden avulla lasten motoriset taidot, kuten tasapaino, liikkuminen ja välineiden käsittely kehittyvät monipuolisesti. Tunneilla harjoitellaan esimerkiksi kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsinseisontaa sekä tutustutaan sirkuslajeihin, kuten ilma-akrobatiaan, jongleeraukseen, pariakrobatiaan ja nuorallakävelyyn. Kevätkaudella eskari-ykkösten ryhmät esiintyvät kevätjuhlissa. Kerran viikossa harjoittelevat eskari-ykköset harjoittelevat tunnelmallisessa Konttorisalissa 8 oppilaan pienryhmissä. Pienryhmäopetus takaa turvallisen ympäristön ja luo tilan vahvalle ryhmäytymiselle, monen oppilaan harjoitellessa ensi kertaa ilman vanhempia. Kahdesti viikossa kokoontuva eskari-ykkösten ryhmä, Saukot, harjoittelee Generaattorisalissa. Saukot-ryhmässä edetään nopeammin tiiviimmän harjoitusaikataulun ansiosta. 

Sirkusryhmät 2.–3. lk., 4.–6. lk., 7. lk. – 2. aste

Sirkustunneilla tutustutaan eri sirkuslajeihin. Tutuiksi tulevat mm. akrobatian, ilma-akrobatian, jongleerauksen, trampoliinin, pariakrobatian ja nuorallakävelyn perusteet. Akrobatiaharjoitukset sisältävät mm. kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsinseisontaa. Myös kehonhuolto on tärkeä osa harjoituksia. Lisäksi tunneilla tehdään ilmaisu- ja esiintymisharjoituksia. Lasten- ja nuortenryhmät tekevät vuosittain kevätjuhlaesityksen, jossa oppilaat pääsevät näyttämään pienen palan vuoden aikana oppimistaan sirkustaidoista. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevissa ryhmissä edetään nopeammin pidemmän treeniajan ansiosta ja oppilaat pääsevät harjoittelemaan enemmän omia lajeja ja esiintymistä. 

Sirkus edistyneet-ryhmät 2.–3. lk.

Edistyneiden tunneilla syvennetään sirkuslajien osaamista oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Lattia-akrobatiaosuudet sisältävät mm. arabialaisen, puolivolttien, siltakaadon, käsinseisontakuperkeikan ja perhosen harjoittelua. Myös kehonhuolto on tärkeä osa harjoituksia. Oppilaat harjoittelevat myös ilmaisua ja esiintymistä. Kevätkaudella ryhmä esiintyy kevätjuhlissa. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevissa ryhmissä edetään nopeammin pidemmän treeniajan ansiosta ja oppilaat pääsevät harjoittelemaan enemmän omia lajeja ja esiintymistä. 

Sirkus edistyneet-ryhmät 4.–6. lk.

Oppilailla on usean vuoden kokemus sirkusharjoittelusta tai jostain muusta akrobaattisesta lajista. Sirkuslajien osaamista syvennetään oppilaiden kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Lattia-akrobatiaosuudet sisältävät mm. perhosen, puolivoltin, flikin sekä eteen- ja taaksevolttien harjoittelua. Myös kehonhuolto on tärkeä osa harjoituksia. Oppilaat harjoittelevat myös ilmaisua ja esiintymistä. Kevätkaudella ryhmä esiintyy kevätjuhlissa. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevissa ryhmissä edetään nopeammin pidemmän treeniajan ansiosta ja oppilaat pääsevät harjoittelemaan enemmän omia lajeja ja esiintymistä. 

Sirkus edistyneet-ryhmät 7. lk. – 2. aste

Nuorten edistyneet-ryhmän oppilailla on usean vuoden kokemus sirkusharjoittelusta tai jostain muusta akrobaattisesta lajista. Sirkuslajien osaamista syvennetään oppilaiden kiinnostuksen kohteiden mukaisesti ja kehonhuolto on tärkeä osa harjoituksia. Lattia-akrobatiaosuudet sisältävät mm. puolivoltteja, voltteja, flikkejä, perhosia sekä usean liikkeen dynaamisia yhdistelmiä, kuten arabi-flikki, arabi-voltti, puolivoltti-voltti ja kärrynpyörä-flikki. Oppilaat harjoittelevat myös ilmaisua ja esiintymistä. Kevätkaudella ryhmä esiintyy kevätjuhlissa. Kaksi kertaa viikossa harjoittelevissa ryhmissä edetään nopeammin pidemmän treeniajan ansiosta ja oppilaat pääsevät harjoittelemaan enemmän omia lajeja ja esiintymistä. 

Volttisirkus 4.–9. lk.

Volttisirkustunnilla keskitytään vauhdikkaaseen akrobatiaan, tasapainolajeihin ja jongleeraukseen. Akrobatiassa pääroolissa ovat voimaa ja räjähtävyyttä vaativat temput, kuten erilaiset voltit trampoliineilla, ilmavolttiradalla ja vipulaudalla. Sirkuslajeista harjoitellaan mm. yksipyöräisellä ajoa, rolabolaa, tasapainotikkaita, diaboloa ja jongleerausta palloilla, renkailla ja keiloilla. Kevätkaudella ryhmä esiintyy kevätjuhlissa. 

Trampoliini 4.–9. lk.

Trampoliinitunneilla käytössä on kaksi kilpatrampoliinia ja alastulomonttu. Trampoliinitunneilla opeteltavia liikkeitä ovat esimerkiksi istumaan, selälle ja mahalle hypyt, kierrehypyt, haarataitto sekä lentokuperkeikka ja voltti monttuun. Tunneille osallistuakseen ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta akrobaattisista lajeista. 

Edistyneiden trampoliinitunneilla tehdään jo haastavampia trampoliinihyppyjä, kuten eteen- ja taaksevoltteja eri asennoissa (kerä/taitto/suora), flying ja kierteet selällä. Edistyneiden tunnille osallistuakseen olisi hyvä osata ainakin korkeat perushypyt, hypyt istumaan, selälle ja mahalle sekä eteenvoltti monttuun.


Kieliryhmät lapsille ja perheille

Circo en Español, 3–5 años, Grupo de Familias

Clases en español para niños de 3 a 5 años. Practicaremos habilidades básicas de locomoción y figuras básicas de gimnasia (rueda, volteretas, parada de manos, etc.) Además, malabarismo, trampolín entre otros en un ambiente lúdico y de mucha entretención. Clase diseñada para el entrenamiento de una pareja de un niño y un adulto. 

Circo en Español, preescolar-1. clase

Clases en español para niños de 6 a 8 años. Practicaremos habilidades básicas de locomoción y figuras básicas de gimnasia (rueda, volteretas, parada de manos, etc.) Además, malabarismo, entre otros en un ambiente lúdico y de mucha entretención.

Cirkus på svenska, 3.–6. kl.

På svenska gruppens cirkuslektioner övas många cirkusgrenar så som akrobatik, luftakrobatik, jonglering, parakrobatik, trampolin och balansövningar. I akrobatik övas bland annat kullerbyttor, hjulningar och handstående. Eleverna har också olika kreativitets- och scenkonstövningar och på skolans vårfest uppträder eleverna med en egen föreställning.


Aikuisten ryhmät (yli 15-vuotiaille) 

Akro ja sirkus (alkeistaso, perustaso, keskitaso, jatkotaso)

Tunneilla harjoitellaan akrobatiaa permannolla, airtrackillä ja trampoliinilla sekä sirkuslajeja kuten jongleerausta, ilma-akrobatiaa, nuorallatanssia, pariakrobatiaa ja pyramideja ryhmän kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Myös kehonhuolto- ja voimaharjoittelu on tärkeä osa tuntia. Tasomäärittely on suuntaa antava ja opettajat mukauttavat ryhmän harjoitteiden vaikeustason ryhmän oppilaiden keskimääräisen tason mukaan sekä antavat tarpeen mukaan liikkeistä helpompia tai vaikeampia harjoitteita.

Alkeistason tunneille voi osallistua ilman aiempaa kokemusta sirkuksesta. Tunti sopii myös pidemmän tauon jälkeen liikuntaharrastuksen pariin palaaville. 

Perustason tunneilla ei vaadita aikaisempaa kokemusta sirkuksesta, mutta tunnille osallistuminen edellyttää peruskehonhallintaa ja lihaskuntoa: painon laittaminen käsille, juokseminen, tasajalkahyppy ja käsien varassa roikkuminen. Tunneilla harjoitellaan mm. kuperkeikkoja, päällä- ja käsinseisontaa, kärrynpyöriä, arabialaista, päähyppyä ja volttia trampoliinilta alastulomonttuun sekä eri sirkuslajien perusteita. Perustasolla harjoitellaan yleensä parin vuoden ajan ennen siirtymistä keskitasolle. Siten perustason tunneilla on niin vasta-alkajia kuin jo sirkusta vuoden tai kaksi treenanneita.  

Keskitason tunneilla harjoitellaan mm. puolivolttia, flikkiä, voltteja trampoliinilla, perhosta ja erilaisia liikeyhdistelmiä. Lisäksi tunneilla syvennetään osaamista eri sirkuslajeissa oppilaiden kiinnostuksen mukaisesti.  

Jatkotason oppilailla on useamman vuoden harrastustausta sirkuksen parissa. Tunneilla harjoitellaan mm. voltteja ja haastavampia useamman liikkeen sarjoja (esim. arabi-flikki, arabi-voltti ja puolivoltti-voltti). Lisäksi tunneilla syvennetään osaamista eri sirkuslajeissa oppilaiden kiinnostuksen mukaisesti. 

Tanssiakrobatia (perustaso, keski-jatkotaso)

Tanssiakrobatian tunneilla harjoitellaan tanssiakrobatialle tyypillistä lattia-akrobatiaa, pehmeyttä lattialla, liikkeen erilaisia laatuja, liikeyhdistelmiä. Tunneilla lämmitellään kunnolla ja tehdään tunnin teemaan liittyviä harjoituksia. Yhdessä opetellaan turvallinen tekniikka tehdä vaikeampiakin liikkeitä, mutta pääasiassa löydät oman tapasi liikkua eikä liikkeiden tekemiseen ole välttämättä oikeaa tai väärää tapaa. Käymme myös välillä ihmettelemässä käsilläseisontaa, teemme aktiivisia liikkuvuusharjoituksia ja erilaisia koordinaatiota ja luovuutta haastavia tehtäviä ja leikkejä. Joka tunnin loppuun on pieni kombinaatio/koreografia joka sisältää siihen asti opittuja liikkeitä.  

Perustasolla ei vaadita aiempaa kokemusta lattia-akrobatiasta tai tanssista, mutta toki saa olla. Kiinnostus lajiin riittää. Tunnille osallistuminen kuitenkin edellyttää peruskehonhallintaa ja lihaskuntoa mm. painon laittaminen käsille, juokseminen ja tasajalkahyppy. 

Keski-jatkotason tunnille tulisi hallita lattiatekniikoiden perusteita (esim. nykytanssitausta) ja perusakrobatialiikkeet hallitusti, kuten kärrynpyörät, kuperkeikat ja käsilläkäynnit. Tuntia helpotetaan tai vaikeutetaan tarpeen mukaan.

Notkeusakrobatia (avoin taso)

Notkeusakrobatiatunneilla harjoitetaan koko kehon liikkuvuutta ja notkeutta aktiivisten ja passiivisten venytysten ja harjoitusten avulla.  Laji sopii oheisharjoitteluksi jokaiselle sirkuslaiselle, tanssijalle tai muuten vain notkeusakrobatiasta kiinnostuneelle. 

Venytysten lisäksi tunneilla harjoitellaan erilaisia notkeusakrobatian asentoja kuten siltoja, spagaatteja, kyynär- ja käsinseisontoja, yhdenjalan tasapainoja. Harjoituksia helpotetaan tai vaikeutetaan tarpeen mukaan. 

Trampoliini (perustaso, keskitaso)

Trampoliinitunneilla käytössä on kaksi kilpatrampoliinia ja alastulomonttu. Tunneilla harjoitellaan mm.  
perushyppyjä istumaan, selälle ja vatsalle, kierrehyppyjä, haarataittoa, lentokuperkeikkaa ja volttia monttuun. Edistyneemmät oppilaat harjoittelevat mm. eteen- ja taaksevoltteja eri asennoissa (kerä/taitto/suora), flyingia sekä kierteitä selällä. Tunneille osallistuaksesi et tarvitse aiempaa kokemusta sirkuksesta tai muusta akrobaattisesta lajista. 

Klovneria

Tunneilla tutustutaan klovnerian perusteisiin ja opetellaan leikkiä, vuorovaikutteista läsnäoloa ja jakamisen iloa. Tämän lisäksi houkutellaan jokaisen klovniminää esille erilaisten fyysisten harjoitteiden ja leikin avulla. Mikä juuri minussa on ihanan naurettavaa? Tunneilla ei vaadita aiempaa kokemusta klovneriasta. 

Ilma-akrobatia (alkeistaso)

Tunnilla harjoitellaan ilma-akrobatian alkeita trapetsilla, rengastrapetsilla, verkolla, kankaalla sekä köydellä. Ilma-akrobatian lisäksi tunnilla tehdään kehoa voimistavia ja vetreyttäviä liikkeitä ilma-akrobatiakunnon kehittämiseksi. Tunnilla ei vaadita aiempaa kokemusta ilma-akrobatiasta tai sirkuksesta. Tunti sopii juuri sinulle, joka olet aina halunnut kokeilla ilma-akrobatiaa. 

Akrobatia ja ilma-akrobatia (perustaso)

Tunneilla harjoitellaan kankaalla, köydellä, trapetsilla ja rengastrapetsilla staattisia ja dynaamisia liikkeitä sekä näiden yhdistelmiä. Lisäksi tunneilla harjoitellaan lattia-akrobatian perusteita. Myös kehonhuolto- ja voimaharjoittelu on tärkeä osa tuntia. Perustason tunneilla ei vaadita aiempaa kokemusta lattia-akrobatiasta tai ilma-akrobatiasta. 

Ilma-akrobatia: trapetsi ja rengastrapetsi (keskitaso)

Tunnilla harjoitellaan erilaisia staattisia asentoja ja dynaamisia liikkeitä sekä niiden yhdistelmiä trapetsilla ja rengastrapetsilla. Tunnille osallistuaksesi sinun tulisi hallita perusliikkeet trapetsilla ja rengastrapetsilla ja pystyä tekemään ilmalajeissa muutaman liikkeen sarjoja. Lisäksi tulisi olla valmiudet dynaamisten, käsien irroituksia sisältävien liikkeiden harjoitteluun.

llma-akrobatia: köysi ja kangas (keskitaso, jatkotaso, jatkotaso 2)
Köyden ja kankaan tunneilla tehdään staattisia ja dynaamisia harjoitteita, swingejä ja pudotuksia sekä yhdistellään niitä.  

Keskitason tunnilla tulisi osata sujuvasti peruskiipeämiset sekä staattisista asennoista ainakin ”sammakko” ja ”sakset”.  

Jatkotasolla tehtävät harjoitteet ja sarjat vaativat hyvän perustekniikan ja pitkän harrastustaustan. Opetus tapahtuu pääosin köydellä, mutta liikkeitä on mahdollista halutessaan harjoitella myös kankaalla.

Käsinseisonta (alkeistaso, perustaso, keskitaso, jatkotaso)

Käsinseisontatunneilla harjoitellaan erilaisia käsinseisonta-asentoja, nousuja käsinseisontaan ja käsinseisonnassa pysymistä sekä tehdään käsinseisontaa kehittäviä tekniikka-, voima- ja liikkuvuusharjoituksia.  

Perustason tunneilla ei vaadita aiempaa harrastuneisuutta akrobaattisesta lajista, mutta kehonhallinnan aiemmasta harjoittelusta on hyötyä. Tunneilla harjoitellaan mm. päälläseisontaa, käsinseisontaa tuettuna ja erilaisia ylösnousuja käsinseisontaan. 

Perus-keskitason tunneilla ei vaadita aiempaa harrastuneisuutta akrobaattisesta lajista, mutta kehonhallinnan aiemmasta harjoittelusta on hyötyä. Tunneilla harjoitellaan mm. päälläseisontaa, käsinseisontaa tuettuna ja erilaisia ylösnousuja käsinseisontaan. Edistyneemmät oppilaat harjoittelevat mm. erilaisia käsinseisonta-asentoja ja käsinseisontaa kepeillä.

Keskitason tunnilla oppilaan tulee hallita päälläseisonta, käsinseisontakuperkeikka, muutama askel käsin kävelyä ja käsinseisonta kepeillä avustettuna. Tunneilla harjoitellaan mm. erilaisia käsinseisonta-asentoja ja käsinseisontaa kepeillä.  

Jatkotason tunnilla olisi hyvä osata seistä käsillä ilman tukea noin viiden sekunnin ajan ja nousta ilman apua käsinseisontakepeille. Jatkotason tunneilla syvennetään käsinseisontatekniikkaa ja tutustutaan myös yhden käden käsinseisontaan.  

Lattia-akrobatia (perustaso, keskitaso)

Lattia-akrobatian tunneilla harjoitellaan akrobatiaa lattialla, trampoliineilla ja airtrackillä. Myös kehonhuolto ja voimaharjoittelu on tärkeä osa tuntia. Tasomäärittely on suuntaa antava ja opettajat mukauttavat ryhmän harjoitteiden vaikeustason ryhmän oppilaiden keskimääräisen tason mukaan sekä antavat tarpeen mukaan liikkeistä helpompia tai vaikeampia harjoitteita. 

Perus-keskitason tunneilla harjoitellaan mm. kuperkeikkoja, erilaisia kärrynpyörävariaatioita, käsinseisontaa, puolivoltteja, eteen ja taakse volttia trampoliinilla, perhosta, dynaamisia liikeyhdistelmiä kuten arabi-flikki. Et tarvitse aiempaa akrobatiataustaa, mutta tunnille osallistuminen edellyttää peruskehonhallintaa ja lihaskuntoa: painon laittaminen käsille, juokseminen ja tasajalkahyppy.

Lattia-akrobatian keskitason tunneilla harjoitellaan mm. puolivoltteja, flikkiä, eteen ja taakse volttia trampoliinilla, perhosta, dynaamisia liikeyhdistelmiä kuten arabi-flikki. Keskitason tunnille osallistuakseen olisi hyvä osata kuperkeikat eteen ja taakse, käsinseisontakuperkeikka, päälläseisonta, kärrynpyörä, arabialainen, päähyppy ja voltti trampoliinilta alastulomonttuun. 

Aamuakrobatia (avoin taso)

Aamuakrobatia on aikuisille ja yli 15-vuotiaille tarkoitettu avoimen tason tunti. Tunnin sisältöön kuuluu alkulämmittely, voima- ja liikkuvuusharjoituksia sekä lattia-akrobatialiikkeiden harjoittelua (esim. kuperkeikat, päälläseisonta, käsinseisonta, kärrynpyörät). Et tarvitse aiempaa akrobatiataustaa, mutta tunnille osallistuminen edellyttää peruskehonhallintaa ja lihaskuntoa: painon laittaminen käsille, juokseminen ja tasajalkahyppy.


Intensiiviryhmät

Circus Helsingillä on neljä intensiiviryhmää, jotka ovat jatkotason ryhmiä. Ryhmien opetus koostuu tavoitteellisesta sirkusharjoittelusta sekä esiintymisestä. Ryhmiin haetaan vuosittain uusia oppilaita pääsykokeilla. Seuraavan kerran oppilaita valitaan keväällä 2025. Tästä löydät lisätietoa intensiiviryhmistä. 


Circus Helsinki pidättää oikeuden muutoksiin.